Riitta

Riitta

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Dieetti cv




Vielä viimeinen katsaus menneeseen, ennen kuin päästään uuteen vuoteen ja siihen legendaariseen uuteen elämään.

Olen siis laihduttanut elämässäni useita kertoja. Koulun terveydenhoitajan ja muiden vihjeet menivät perille ensimmäisen kerran, kun olin ysillä, eli 16- vuotiaana. Laihdutin keväällä, silloin jo legendaarisesti kesäkuntoon. Päätin jättää herkut ja karkit ja laihduinkin ehkä 10 kiloa. En niin tarkkaan sitä projektia muista, mutta en ollut kuitenkaan ihan hillittömän tosissani. Ne kilot tulivat takaisin ja varmasti korkojen kanssa.

Toiselle kierrokselle lähdettiin, kun olin lukion toisella luokalla. Muistan, kun syksyllä innostuin ja meno oli hurjaa alusta saakka. Jätin taas kaikki karkit ja herkut. Aloin käydä lenkillä, ihan vaan kävellen. Paino lähti nopeasti alaspäin ja olin onnellinen. Muistaakseni jouluna annoin ensimmäisen kerran itselleni luvan syödä jotain ns. herkkua. Koko ajan söin siis ihan normaalia koti- ja kouluruokaa, mutta määrät olivat todella pienet. Lenkkeilin ja laskin kaloreita. Vuoden alusta ilmestyi kaikki mahdolliset "Kesäkuntoon"- naistenlehdet. Jemmasin koulupöydän laatikkoon Kodin Kuvalehden, jossa oli lueteltu yleisimpien ruokalajien kalorit. Laskin niitä ja kulutustani. Tämä homma meni ns. överiksi. Keväällä luokkakaverini ja ystävät huolestuivat tilanteestani. Olinhan laihtunut 30 kg ominneuvoin. Painoin enää 53 kg, näytin anorektikolta, todella laihalta pikkupojalta. Mutta omasta mielestänihän olin silloinkin lihava. Kunnes terveydenhoitaja tuli kesken tunnin hakemaan vastaanotolleen. Ystävät olivat huolissaan, sitten tajusin itekin. Aloin vähän höllätä, lenkkeilin edelleen, mutta annoin itelleni luvan syödä. Pysyin normaalipainossa lukioajan, ylioppilaana olin vielä ihan normaalipainoinen.

Uusi alamäki alkoi, kun pääsin ravintolakouluun lukion jälkeen. Hurjaa, joka päivä kokattiin herkkuja. Kermakastikkeita, ranskalaisia, leivonnaisia. Koulun kuiva-ainevarastoista löytyi paperipussillisia valkosuklaata, siellä käsi kävi aina kun opettajan silmä vältti. Liikunta jäi opiskelijaelämässä ja sen lisäksi tuli joka viikkoiset juomajuhlat, joten alkoholiakin kului. Ravintola-alalla olet koko ajan herkkupatojen ääressä. Päivät ja illat töissä, töitten jälkeen baariin ja seuraavana päivänä krapulaan kaikkea ei niin terveellistä. Näillä linjoilla paino vaihteli ehkä muutamn kilon, mutta suunta oli selkeästi ylöspäin koko ajan. Olo oli raskas, mutta omalle peilikuvalleen oli sokea. Tätä jatkui useampi vuosi.

Tietenkin muutto pois kotoa sai myös syömiset lähtemään käsistä. Pääsi hampurilaiselle ja pizzalle, jotain sellaista mitä itse halusi ja se oli olevinaan hienoa. Porin Heseltä ja Mäkkäristä haettiin kupongeilla ranskalaisia kaksi yhden hinnalla ja majoneesit kylkeen. Vähän pöytäviinaa ja smurffi-limpsaa. Näihin aikoihin seurustelin pojan kanssa, jolla oli tapana herkutella erityisesti hampurilaisilla ja pizzalla. Ajelimme usein Helsingissä Drive In- luukulle iltaisin, ja sitten vähän hampparia kehiin. Hän pystyi vetämään vaikka 20 tuplajuustohampurilaista ja ei sitä nyt paljon huonommaksi itekään jäänyt, valitettavasti. Hänen onni oli vaan se, että mikään ei jäänyt vyötärölle. Mä sain kaiken, reilu peli.

Seuraava hoikennus oli edessä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Synnyttämään lähtiessä paino oli reippaasti yli sata kiloa ja kotiin lähdettiin 93 kiloisena. Paino putosi itsellään ihan mukavasti, tytön ollessa reilu vuoden ikäinen läski alkoi vaivaamaan. Silloin painoin ehkä jonkun reilu 80 kg. Ja se oli pelkkää läskiä, koska en liikkunut. Tuttuja oli saanut hyviä tuloksi Painonvartijoissa, sinne siis minäkin. Pisteitä laskettiin, mutta liikkunut en ollenkaan. Paino putosi reilussa neljässä kuukaudessa 16 kg. Se oli ihan hyvin ja taas olin tyytyväinen itseeni. Sain pidettyä itseni kuosissa aika pitkäänkin. Aloin käydä jumpissa, kun paino oli pudonnut koska sitten se oli helpompaa. Olin ryhmäliikunta-addikti ehkä pari-kolme vuotta. Toisen lapsen syntymän jälkeen sain vielä itseni pidettyä jonkin aikaa suht normaalipainossa.

Superdieettiä edeltävään kuntoon sain itseni puristettu parissa vuodessa. Ärräntätinä söin koko palkkani edestä suklaata ja karkkia. Työvuoron aikana tuli ostettua useampikin suklaapatukka ja karkkipussi. Olo oli sen mukainen ja laardia kertyi. En liikkunut, työ oli onneksi seisomatyötä, joten se edes vähän kulutti. 100 kg elopainon kannattelu kävi jalkojen päälle, mutta kaikkeen tottuu.

Sama homma jatkui nykyisessä työssäni. Istumatyössä maistui edellen karkki, alakerran kaupasta oli helppo ruokatunnilla hakea vähän jotain valmisruokaa ja iltapäivän väsymykseen karkkia. Elämässä tapahtui surullisia asioita, jotka johtivat syömiseen. Söin surusta, söin ilosta ja söin ihan muuten vaan. Makeeta, suolasta, makeeta, suolasta. Karkkia ja leipää, pastaa ja suklaata. Onneksi en ole koskaan ollut mikään sipsien ystävä, missähän olisin jos sitä olisin vetänyt vielä samaan tahtiin. Itse asiassa, enpä halua edes tietää.

Tämä syksy on ollut kova henkisesti. Olen rypenyt menneessä ja miettinyt, että miksi mä teen tätä. Vanhaan on niin kovin helppo palata ja uusia oppeja on vaikea omaksua. Miksi? Sitä en tiedä. On helpompi ehkä olla sitä, mikä on sitä entistä jotenkin muka turvallista. Toisaalta se paha olo kumpuaa just siitä menneestä. Tuntee ittensä liian helposti epäonnistuneeksi, ja se ruokkii taas sitä pahaa oloa.

Nämä oli nyt ne viimeiset surkeuden sanat. Huomenna on uusi vuosi ja uusi elämä. Aion ottaa sen puhtaasti tulevaisuutena, unohtaa tämän paskan syksyn. Edessä on järjettömän paljon hyviä juttuja, uusia asioita. En aio pilata niitä miettimällä mitä oon joskus ollut ja miksi. Mietin sitä mikä olen ja mitä minusta tulee.


New year, new me! Mikä klisee.


 

2 kommenttia:

  1. Teen mielenterveys-päihdepotilaiden kanssa töitä. Jokaiselle saa aina sanoa, että menneisyyttä sä et voi muuttaa, se on sitä mitä se on, mutta tulevaisuuteen sä voit vaikuttaa omilla valinnoillasi.

    Myös Sä tiedät itsekkin ettei auta murehtia menneitä, nokka tulevaisuuteen ja se on just sellainen kun sä siitä teet!!

    Tsemppiä Riitta, kyllä se siitä, ihan varmasti!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Näin mä olen nyt päättänyt, että vanhat saa jäädä. Sitä on vaan todella vaikeeta kääntää ajattelutapaansa siitä, mä oon aina ollut joku jne. Mutta mikään ei muutu jos pysyy vanhassa.

      Poista