Riitta

Riitta

lauantai 27. joulukuuta 2014

Näin ei pitänyt käydä

Tässä sitä ollaan, vaikka ikinä ei pitänyt mitään aloittaa, siis mitään blogia. Kaikkihan tänä päivänä bloggaa ja jakaa ajatuksiaan maailmalle. Mun ei pitänyt olla se, mutta kas kuinka kävikään.

Todellisuudessa tämän elämäntapamuutoksen myötä toi ajatuksenjuoksu on välillä niin kovaa, että jotenkin niitä pitäisi jonnekin laittaa. Päiväkirjaan tai sitten ihan julkiseen jakoon. Muille jakamalla saa ehkä omiin ajatuksiin muuta katsantokantaa ja näkökulmaa. Niistä voi sitten joko ottaa opikseen tai jatkaa itse parhaaksi katsomalla tavalla, eli ei tee mitään muutosta.

Uskoisin, että tämä blogi tulee pitämään sisällään sekä iloisia hetkiä että todellista syväsukellusta. Mitään vaaleanpunaista ihanaa höttöä täältä on turha etsiä, koska se ei ole lähellä minun sydäntäni. Olen enemmänkin sarkastinen realisti ja elän mustasta, synkästä kieroutuneesta huumorista. Herkemmät saattavat jopa loukkaantua. Tämän lisäksi äidinkieli ei ollut vahvinta alaa koulussa, joten kirjoitusvirheitä ja ajatusten omituisia käänteitä saattaa ilmaantua. Mutta pyrin siihen, että yhdys sana on yhdyssana.

Taustatietoa siis sen verran, että olen todellakin 38- vuotias kahden lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. Hetken mielijohteesta kolme vuotta sitten täytin hakemuksen Jutta ja puolen vuoden superdieetit-ohjelmaan, arpaonni suosi ja pääsin mukaan. Sillä tiellä ollaan.

Varsinainen ohjelmanteko meni kuin oppikirjasta, ohjeita noudatettiin 100 % ja tuloskin oli sen mukainen. -28,6 kg julkista läskiä lähti. Sen jälkeen onkin alkanut taistelu vanhojen tapojen ja uusien oppien välillä. Tai oikestaan ensimmäinen vuosi meni suht kivuttomasti, tämän vuoden aikana on lyöty päätä seinään niin, että betonikin olisi ollut kovilla. Mutta toisaalta, jos on 75 % elämästään syönyt päin persettä ja ollut ylipainoinen, niin ei se niin helppoa ole oppia uusille tavoille. Noin niinkuin pitkässä juoksussa.

Liikunta on tullut elämään pysyvästi. Tällä hetkellä haen vähän, mikä olisi se mun juttu. Eka salireenit vei mukanaan, se oli mahtavaa. Lihakset huusi armoa, kävely oli tuskaa ja silti mä nautin siitä, jollain sairaalla tavalla. Sitten sai lisätä vähän painoa, rautaa tankoon ja sekös oli mahtavaa. Kahden ja puolen vuoden uurastuksen jälkeen se alkoikin yhtäkkiä tökkiä. Ei ollutkaan enää kivaa mennä salille, se oli suoraan sanottuna ihan perseestä. Tällä hetkellä se alkaa taas tuntua ihan järkevältä puuhalta. Kaipaan kuitenkin jotain muutakin ja siihen rinnalle haen nyt jotain kivaa pientä puuhastelua.

Kävin tossa kahvakuulaohjaajakurssilla ja uskoisin sieltä löytäneeni uuden kipinän ja siitä lähdetään sitten jalostamaan. Edessä on paljon muutakin hullua, mutta niistä sitten myöhemmin.

Oliko tää hyvä alku. Tähän aikaan vuodesta monet alottaa, mä yritän jatkaa.


12 kommenttia:

  1. Huippua Riitta!! Mä ainakin alan seuraamaan sun kirjoituksia :)
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla melkosta tekstiä kun vauhtiin pääsen, mutta kiva jos joku lukee :D

      Poista
  2. Upeaa Riitta seurata sun elämää näin 😊 upeasti olet muuttunut 😊 hyvä kun joku myös uskaltaa tämän puolen kertoa ettei aina ole niin kivaa ja helppoa.... Mutta eteenpäin mennään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aina ei ole helppoa, mutta virheistä oppii.

      Poista
  3. Tosi mahtavaa saada lisää Fitfarmilaisia tänne blogin puolelle! Tuo sun tarina superdieetin aikana oli muuten tosi mahtava ja hurjan motivoiva!:) Yksi varma lukija lisää!;)
    Ja hirmuisesti tsemppiä jatkoon!!

    http://ftnssjulia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tällä hetkellä en koe olevani kovin motivoiva, mutta toivottavasti tästä on jollekin hyötyä.

      Poista
  4. Täälläkin yksi iloinen bloigisi löytäjä. Aioin jatkossakin tulla tänne lueskelemaan :)

    VastaaPoista