Riitta

Riitta

torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uusi elämä

Näinhän se menee, aika monella. Nyt on aika tehdä lupaukset ja katsoa sitten vuoden päästä miten meni. Mulla oli ainakin vuosi sitten paljon mielessä. Piti kiinteyttää itsensä bikinikuntoon, kun huhtikuussa lähdettiin etelään. Miten kävi? Olin mä bikinit päällä, mutta en todellakaan missään bikinikunnossa. Siis siinä kunnossa, missä olisin halunnut olla. 

Kuva huhtikuulta, enää ei olla ihan tässä kuosissa.


Alkuvuodeksi otin nettivalmennuksen, koska soppari Fitfarmin kanssa loppui tammikuun alkuun. No, eihän siitä mitään tullut, joten paniikinomaisesti aloitin uuden pt-valmennuksen maaliskuussa. Alku alkoi ihan hyvin ja kesäkin meni kai ihan ok. Paino sahasi, koska ruokailuissa oli ongelmia. En siis tehnyt niin kuin käskettiin. Reenit kuitenkin kulki, joten tunsin olevani jollain tapaa oikealla tiellä. Syksyllä tuli totaalinen loppu. Ei huvittanut enää lähteä salille. Vitutti niin, että veri ei kierrä.

Tuli niin totaalinen loppu. En juuri katsonut mitä suuhuni laitoin, otin kahden viikon totaalisen levon. En tehnyt mitään. Tätä ennen olin pari kertaa lähtenyt kesken reenin salilta, koska siitä ei vaan tullut mitään. Ei niin mitään. Hirveetä pakko pullaa. Iski jonkinlainen kapina sitä kaikkea vastaan, mitä olin tehnyt. Vaikka tiesin sen tehneen pelkästään hyvää, yritin jollain tapaa kapinoida sitä vastaan. Miks mä tätä teen? Itelle vai jollekin muulle? Senkö takia, että paperissa lukee niin, vai siksi että haluan tehdä niin?
Marraskuussa olin Teron reeneissä, hän sai puhuttua päähäni järkeä. "Et halua sinne mistä lähdit. Jos ruoka on sun ongelma, sun pitää keskittyä siihen, että syöt oikein." Ihania sanoja, just oikeeseen hetkeen. Sillä hetkellä.

En mä kuitenkaan saanut otetta itestäni ja tekemisistäni. Sama homma jatkui. Kävin salilla ehkä pari kertaa viikossa, vaikka mulla oli uusi hyvä ohjelmakin, mutta silti en vaan saanut kiinni. Oli paska olla. Huono syöminen sai jättämään salikerrat väliin, laiskotti, ei huvittanut. Reeni ei kulkenut, en lähtenyt edes lenkille.

Ja mitä sain palkaksi tästä kahden kuukauden laiskuudesta. Läskiä, painoa lisää. Lihakset tuntuu hävinneen jonnekin laardin alle. Mulla ei ole enää (omasta mielestäni) hienoja olkapäitä, selästä ei erotu lihakset.  Voimat on hävinneet jonnekin. En jaksa kyykätä vanhoilla painoilla, maasta ei nouse kuin lasten painoja. Ja taas vituttaa, niin että veri ei kierrä. Olo on raskas. Oon syönyt kaikkea sitä paskaa, mitä söin ennen koko ajan. Onneksi en ihan siihen tahtiin, kuin silloin. Oon tehnyt kaikki just niinkuin en saisi tehdä. Riittää kun kattoo peiliin, siellä on ihan hirveän huonovointinen nainen, joka on turvoksissa paskasta ruoasta ja liikkumattomuudesta. Unet on jäänyt vähiin, koska en huonolta ololtani ole saanut nukuttuakaan kunnolla.

Ja mitä tästä opin. Sen, että tätä en halua. Haluan olla taas oma reipas itseni. Hilpasta aamulla lenkille ennen töitä. Lähteä salille täynnä tarmoa, tekemään kivoja juttuja. Tai ei se niin kivaa aina ole, mutta se olo sen jälkeen on huikea. Tästä lähdetään rakentamaan treenillisesti hyvää vuotta. Keskitytään siihen, että homma pysyy raiteilla. Mä tarviin edelleen jonkun, joka mun perään kattoo. Vaikka mä en ookkaan tänä vuonna tehnyt oikeestaan muuta kuin reenit niinkuin olisi pitänyt. Ehkä mä vaan tarvin tänkin herätyksen ja ravistelun. Piti ite tajuta miten metsään sitä on mennyt. Itsestä pitää myös lähteä se halu muutokseen.

Tällä hetkellä mietin myös tätä vuotta. Valmennukseni Fitfarmilla tulee päätökseen maaliskuulla, mä luulen että se on sitten siinä. On kääntää sivua ja katsoa mitä tulevaisuudella on annettavana. Tämän lisäksi olen heinäkuussa osallistumassa puolimaratonille. Luit oikein, puolimaratonille, osuvasti Pullukka Runille. Sitäkin ajatellen pitää saada painoa ja massaa pois. Ei se juoksu tällä ruholla onnistu. Siinä lienee tavoitetta alkuvuodelle, kunhan saisi juoksuharjoittelut alkuun.

Lupaan tehdä parhaani, tehdä niinkuin käsketään ja olla hiukan positiivisempi.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

 
 

4 kommenttia:

  1. Tärkeintä on tajuta ettei se kannettu vesi siellä kaivossa pysy. Muutoksen halu pitää lähteä itsestä, ei auta muiden haluta sun puolesta.

    Hyvä alku on jo se että tietää mitä ei halua. Tie siihen mitä haluaa on jo helpompaa kulkea. No tulipas viisastelevia sanoja.:D

    VastaaPoista
  2. Mulla on kestänyt itseni ravistelu nyt jonkin aikaa. Jotenkin ajatusten kasaaminen on hirviän vaikiaa, vaikka kaikki tieto on kourassa. Miten sen tiedon saa sovitettua käytäntöön ja siirrettyä jokapäiväiseen arkeen ilman stressiä?
    Pullukka Run kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itelläkin on vähän se, että periaatteessa tietää kaiken laihdutuksesta. Mutta miksi se on välillä niiiiiin vaikeeta toteuttaa itse. Välillä pitää ravistella, mutta pitäisi päästä siitä pahasta mielestä pois ja aloittaa ns puhtaalta pöydältä. Voivottelu ja valitus ei johda mihinkään, senkin tiedän. Sanoista tekoihin :)

      Poista
    2. Tykkään ihan hirveesti lukemisesta ja nyt löysin Baba Lybeckin kirjan. Hän kertoo, että teki 11 tuntisia työpäiviä, hoiti 2 pientä lasta kun mies oli reissuhommissa. JA aloitti maratonharjoittelun, kun päätti että hänellä ei ole kiire. Näin se just pitääkin mennä, voivottelu ei vie mihinkään ja hokeminen että kun on niin kiire. Näihin olen itse syyllistynyt.
      Tuo avasi silmiä, jos joku tekee 11 tunnin työpäiviä ja hoitaa kotiruletin pääsääntöisesti yksin ja saa ajan riittämään. Niin kyllä tähän omaan elämäänkin saa sovitettua muutamat vaivaiset liikuntatunnit. Jihaa, täältä tullaan uusi elämä!

      Poista