Riitta

Riitta

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Voi perkele!

Nyt on vaan huono päivä tai viikko tai kuukausi. Kaikki käy, toivottavasti ei tule huono vuosi, sitten vasta vituttas. Mä oon tässä nyt yrittänyt tätä maailmanparannusta siis elämäntapojen parannusta ja parempaa elämää saada aikaiseksi. Tuntuu jotenkin kovin vaikeelta. Koko ajan rämmin niitten samojen asioiden kanssa, vaikka kuinka yritän ja yritän. Kunnon reenejä oli ehkä muutama tossa alkuvuoteen, jostain syystä en vaan saa niistä kiinni. Kiinnostus on hukassa, sama alamäki vaan jatkuu, minkä syksyllä aloitin.


Oon miettinyt, että pitäiskö välillä vähän rikkoa rajoja ja koittaa taas noita ryhmäliikuntatunteja. Siellä alkuvuoden ahtaudessa alkaisi varmaan tehdä mieli taas takaisin salille, sinne toiseen ruuhkaa. Itse asiassa muuten, täällä paikallisella salilla on ollut ihan rauhallista, ihme kyllä. Tai sitten olen ollut paikalla sopivaan aikaan. Lenkillä olen käynyt ja se on ollut ihan mukavaa, mutta toi sali tökkii nyt niin lujaa. Onneksi tiedossa on vielä muutama raju rutistus Teron kanssa, ennen kuin soppari Fitfarmin kanssa päättyy. Jos niistä saisi taas potkua, edes hetkeksi. Toisaalta nyt on talvi, ainakin vielä tänään, joten hiihtämäänkin voisi mennä.

Päällimmäisenä tunteena tällä hetkellä on vitutus. Töissä sen huomaa varmasti niin työkaverit kuin valitettavasti asiakkaatkin. En oo saanut kunnolla nukuttua, nukahtaminen vie aikaa tai sitten herään keskellä yötä, enkä saa unta. Saatan pyöriä pari tuntia sängyssä ja sitten nukahdan juuri ennen kellon soittoa. Todella raivostuttavaa. Eipä ole aamulenkkejä tehty taas ainakaan viikkoon. Elämässä on tulossa paljon muutoksia ja ajatukset on aika lailla sekavia. Mielessä on miljoonia asioita, vaihtoehtoja, unelmia ja haaveita. Osalle niistä on tulossa ratkaisuja aika piankin, mutta ehkä liiaksi mietin niitä. Pitäis antaa vaan asioiden olla ja edetä omalla painollaan. Ei miettiä sellaisia, mille ei voi mitään tehdä. Kun on tälläinen hetimullekaikkitännevälittömästijustnyt-ihminen, niin odottelu on vaikeeta ja se tekee levottomaksi ja kärsimättömäksi. Asiat ei valitettavasti tapahdu yhdessä yössä tai silmiä räpäyttämällä.

Olen samaan aikaan onnellinen tulevista muutoksista, en tiedä miksi kaikki silti vituttaa. Ehkä se on sitä, että kaikki ei ole hallinnassa. Minä itse en pysty hallitsemaan itseäni. Haluaisin olla jotain muuta kuin olen ja haluaisin tehdä muuta, kuin tällä hetkellä teen. Pieni tuuletus elämän monellakin osa-alueella on tulossa ja todella monikin juttu kaipaa pientä tuuletusta, pääasiallisesti mun ajatukset ja mun oma pää. Taas on syytä katsoa peiliin.

Joo, katsoin aamulla ja siellä olikin verrattain upean näköinen 38-vuotias äiti-ihminen. Ristus, mitkä silmäpussit, jotenkin niistä paisto viimeöinen valvominen ainakin puoli yhteen ja ehkä myös eilisen hieronnan aikaan saama kuona-aineiden liikehdintä. Miehin otti tässä eräänä päivänä kuvan musta, vähän niinkuin salaa. Se oli kertakaikkiaan kamala, hiukset oli suihkun jäljiltä pitkin poskia, kaikki finnit loisti ja kulmakarvat olivat tehneet hyökkäyksen noin 1/3 kasvojani. Huoh. Kysyin, näytänkö oikeesti noin kamalalta???? Hän päätti käyttää oikeuttaan olla vastaamatta kysymykseeni. Eli näytän :) Kyllä se väsymys ja vitutus paistaa läpi ihan yleisessä olemuksessakin. Sen kuulee äänestä ja huomaa eleistä, jos ihmisellä ei ole kaikki hyvin.




Mun ei tarvisi stressata mun ruokavaliota eikä saliohjelmaa, koska ne mulla on. Joku muu on ne mulle mun puolesta tehnyt, mulla on vaan ongelma pysyä siinä ja noudattaa ohjeita. Muutama päivä sitten mä olin vielä ihan kympillä mukana ja kaikki oli niin hianoo ja mahtavaa. Tästä tää taas lähteen, uusi elämä ja kaikki muuttuu, vittu, ei se niin mene muuten. Taas sieltä tuli se takinkääntäjä, joka ei pysty pitämään itseään kasassa.

Koko ajan mietin mihin mä tähtään, mitä mä haluan. Valmennushommat on kohta katkolla ja siitä olen kyllä tyytyväinen. Kohta kolme vuotta samassa leirissä on mulle ihan riittävä juttu. On aika mennä eteenpäin. On niin paljon muitakin valmennustiimejä, jotka tarjoavat palveluita. Ei pidä kulkea laput silmillä, seuraten jotain yhtä oikeaa. Mä tavallaan jo odotan, että pääsen tutustumaan muihinkin ja katsomaan mitä muuta on tarjolla. Erilaisia ajatusmaailmoita ja tapoja tehdä asioita. Ehkä sekin kaipaa tuuletusta omalta osalta. Kolme vuotta on pitkä aika. Musta vaan tuntuu siltä, että on aika sulkea ovi ja avata toinen ovi. Tämä on nyt nähty ja kulman takana voi oottaa jotain uutta ja parempaa. En silti vähättele yhtään tämän hetkistä valmennustani, olen saanut paljon ja kaikki lähtee kuitenkin itsestä. Olkoon kuinka hyvät ohjeet ja taustajoukot, jos itse et toimi oikein ei mikään mene oikein. Sekin on tässä matkan varrella nähty. Onnistumiset ja todelliset epäonnistumiset.



Tänään mulle tavallaan nousee ahdistus, kun uudet Superdieetin jaksot alkaa pyörimään. Tiedän, että olen aika kaukana siitä, mitä olin kun oma jaksoni tuli telkkarista. Tavallaan olen henkisesti pitkällä siitä hetkestä, fyysisesti ehkä vähän vahvempi. Toisaalta olen henkisesti todella hukassa ja rypenyt todella syvällä kaiken sen onnistumisen ja kovaämmä-hypetyksen jälkeen. Tiedän, miltä todella tuntuu kun asiat lähtee päin persettä, tiedän miltä tuntuu saada asiat takaisin raiteilleen ja taas lipsua. Mä tiedän epäonnistumisesta kaiken ja tiedän miltä tuntuu joskus onnistua. Mulla on tavallaan sellainen olo, että olen pettänyt kaikki mun kannustajat ja onnittelijat, sillä että oon ihan lössähtänyt ja surkea. Onneksi mistään iltasanomista ei soitettu ja kysytty miten nyt menee. Ei tarvinnut ihan suoraan sanoa, että ihan päin persettä.

Joo mä tiedän, että mun pitää vaan kerätä itteni ja olla nainen, se joka kerran onnistui. Miksi en vaan saa pidettyä itseäni kasassa, ehkä just siksi että mun henkinen kantti ei tällä hetkellä kestä.  Aina kun tämän painonsa kanssa kamppaillut, niin nämä ajatukset vaan auttamattomasti siellä mielessä on. Ei pitäisi antaa niille mitään ylivaltaa, se on tavallaan merkki heikkoudesta. Se että jää rypeen omaan surkeuteensa.

Yhtä kaikki, parempia aikoja odottelessa.


4 kommenttia:

  1. Elä vertaa itseäsi siihen, kun sun ohjelma loppui, mieti sitä, kun se alkoi! Eteenpäin ja taaksepäin, sitähän tää on!

    Kävitkö sä siellä Ninalla joskus? Se voisi vähän auttaa ajatusten selventämiseen.

    Tsemppiä vaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Kävin Ninalla, mutta en kokenut saavani siitä suoranaista apua. Avas se ajatuksia, mutta en koe sitä omakseni.

      Poista
  2. Oon niin kamppaillu noiden asioiden kanssa. En tosin julkisen paineen kera. Mutta puntaroinnin, erilaisten diettien, valmennusten, urheilupaikkojen korttien kanssa. Huomasin itse asiassa eilen, että oon unohtanu matkan varrella oikeesti miettiä mitä haluan. Siis mitä haluan laihduttamisen takana. Mulla on ollu niin kova halu tiputtaa painoa, etten oo miettiny muutakun maaliin pääsyä, enkä sitä matkaa.
    Nyt olen matkassa halu edellä. Olen käynyt kävelylenkeillä, uimassa, Metod Putkistossa. En ole lähtenyt kavereiden innostuksien mukaan. Joogaan tekisi mieli, mutta siinäkin tunnustin itselle, että en voi ottaa sitä aikatauluun stressaamatta. Joten osasin sanoa EI.
    Tsemppiä ajatusten selkiyttämisen, ne kirkastuu kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, minä jos joku olen kanssa lyönyt rahaa niin paljon kiinni kaikenmaailman dieetteihin, nettijuttuihin, pussikeittoihin, uusiin motivoiviin vaatteisiin, maksellut liikuntakeskuksen jäsenyyttä käymättä siellä pariin vuoteen kertaakaan. Ihan itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Mä alotin joogan nyt, ihan vaan sen takia, että saisin vähän notkeutta ja liikkuvuutta kroppaan. Olen unohtanut kehonhuollon kokonaan ja sen kyllä huomaa. Aamulla heräsin taas vähän valoisimmissa ajatuksissa.

      Poista