Riitta

Riitta

maanantai 9. helmikuuta 2015

Same old, same old

Olikohan se joulun jälkeen, kun niin täynnä riemua päätin laittaa itteni kesäkuntoon. Yritys ja ajatus oli ihan pirun hyviä, toteutus oli sitten ihan toinen. Periaatteellisesti syömisen pohja oli ihan ok, siihen vaan päälle kaikkea sellaista mitä en olisi saanut syödä. Motivaatio treenin suhteen  niin ja näin. Uskomatonta, mutta totta. Miten helppo sitä on huijata itseään? Helpointa maailmassa. Kuin huomaamatta tulee syötyä kaikenlaista herkkua ja ei niin herkkua, kaikkea ylimääräistä. Ihan perseestä. Miksi, miksi, miksi? Vielä kun siihen kylkeen lisää laiskuuden, niin paketti on sitä myöden selvä. Läski vaan paisuu ja keksii tekosyitä. Joulusta on kulunut nyt jo niin pitkä aika, että näistä kiloista ei voi enää jouluakaan syyttää.



Mutta yksi ei valehtele, se on vaaka. Tänä aamuna siihen nousin taas pitkästä aikaa. Olkoon se sitten joulu, laiskuus, saamattomuus, vanhat tavat tai mikä tahansa, mutta kaikki yhdessä on nostaneet mun painon sellaisiin lukemiin, että rouva on ollut vähän liiankin armollinen itselleen. Perkele, sanon minä. Myös kiristävät farkut, puristavat rintsikat ja pullottavat selkäläskit, kertovat karua kieltään. Vatsamakkara pursuaa housunvyötärön päälle, ihanan epämiellyttävää. Vitutus on todella kova. Mitä helvettiä täällä on tapahtunut? Tai kyllä mä sen tiedän. Miten helppoa sitä on huijata itseään, tajua olevani taas siinä huomennahuomenna- moodissa. Jos nyt vedä kunnon överit, niin huomenna sitten se alkaa. Mä en halua sitä enää, en halua. En halua herätä yöllä siihen krapulanomaiseen hiilarihikeen. Yöpaita läpi märkä, vituttaa kun hiilarit puskee keskellä yötä ihosta läpi. Helvetillistä, ihan kuin kuume olisi laskemassa.

Vanhat elämäntavat ovat nousseet nyt vahvasti esille ja siinä sivussa olen menettänyt paljon kovaa työtä. Onneksi jotain on kuitenkin vielä tehtävissä. Aina kun joku on sanonut, että oot tehnyt kovan työn, olen vähätellyt sitä. Siinä samalla, kun joku on sanonut, että näytät edelleen tosi hyvältä, olen miettinyt, että ei tässä mitään hätää, kun toikin noin sanoi. Mitä itsensä huijaamista? Saatan näyttää ihan hyvältä, mutta en enää läheskään niin hyvältä kuin kaksi vuotta sitten tai vuosi sitten. Mä itse tunnen sen läskin ahdistavan nahkani alla. Mun ei oo hyvä olla ja sille pitää tehdä jotain.

Viime viikkoina ollaan oltu taas lehdissä ja netissä, me vanhojen kausien laihduttajat. Ei oo itellä mennyt ihan putkeen ja sitä on aika raskasta myöntää. Toisaalta parempi kai myöntää oma epäonnistumisensa kuin esittää jotain muuta. Mietin vaan, miten voi olla niin vaikeaa pitää itsensä kuosissa? Vanhat tavat on ihan pirun sitkeessä, on niin helppo sortua siihen yhteen ja siitä se sitten lähtikin. Tiedän, että mun pitäisi opetella tästä mustavalkoisesta ajattelutavasta pois. Ei se elämä kaadu yhteen mokaan, silloin kun se jää siihen yhteen. Koko ajan sä et vaan voi mokailla, koska tässä se on, loppu tulos siitä mokailusta. Ehkä mä joskus opin olemaan itselleni armollinen, mutta eka mun opeteltava tää elämäntapa niin, että se tulee selkärangasta. Ei paperilta.

Kaikessa kurjuudessaan tämä maanantaiaamu sai olla se loppuelämän ensimmäinen aamu. Mä en oikeesti jaksa enää vaivata päätäni näillä asioilla. Mulla on henkisesti paljon helpompaa, kun noudatan jotain tiettyä ruokavaliota. Teen niinkuin käsketään, en poukkoile edes takaisin. Tänä aamuna vois maistua tuo ja illalla tuo. Sitten kun on jo sovellettu, ei lopullakaan ole enää mitään väliä. Kaiken lisäksi oma olo on paljon parempi, kun tekee jotain fyysistä. Miten helppoa se on vaan pienen tauon ja laiskuuden jälkeen jäädä siihen sohvalle? Ihan helvetin helppoa. Vaikeempaa on saada itsensä uudelleen liikkeelle, vaikka hyvin tietää sen liikunnan tuoman hyvän olon.



Valmennus farmilla alkaa käydä vähiin. Terolle lupasin lauantaina olla siivosti meidän viimeisiin reeneihin saakka. Pakkohan mun on olla, se on ihminen jolle en halua tuottaa pettymystä. Ehkä yksi tärkeimpiä henkilöitä mun elämäntapamuutoksessa. Aina tiukkaa palautetta, mutta tarvittaessa osaa antaa myös sitä positiivistakin palautetta. Fakta on se, että kalenteri kulkee ja kolmen viikon päästä alkaa juoksukoulu. Voima olkoon kanssani, että todellakin juoksen heinäkuussa.  Nyt fokus siihen ja painonpudotukseen, jätetään turha omapäinen poukkoilu ja tehdään asioille jotain. Mä kuitenkin tiedän, että mä pystyn kun vaan haluan. Tahtotila on itsestä kiinni. Mä tiedän, että tämän alla olevan iskulauseen voimin lähdetään eteenpäin. Ehkä ajattelin näin vuosi sittenkin, mutta en sitten tehnyt asialle kuitenkaan mitään. Virheistään oppii, toivottavasti.


 Viikon päästä palaan asiaan ja toivottavasti silloin vaakalukema on jotain mukavampaa katsottavaa.

6 kommenttia:

  1. Sun tekstiä on toisaalta kivaa lukea koska olet raatorehellinen ja hyvä kirjoittamaan. Toisaalta taas alkaa ahdistamaan sun ahdistus ja itseinhosi. Kuten Juttakin kirjoitti, voi kun olisit Riitta itsellesi armollinen. Sä olet tehnyt mahtavan duunin ja ei se hukkaan ole mennyt vaikka nyt kiloja onkin tullut takaisin.Ja ei se sua ihmisenä huononna vaikka niitä kiloja onkin tullut, niitä tulee ja niitä menee. Näin se vaan on.

    Kuten sanoit, on helpompaa lukea paperilta ne ohjeet mitä syödä. Ite dieettasin syksyllä 10vkoa ja sain 4kg pois. Olimme valkku-Kaisan kanssa todella tyytyväisiä. Nyt ruokaa lisätty ja mun aivojen mukaan se tarkoittaa sitä että saan syödä ohi ruokavalion. Meillä kans Kaisan kanssa vielä tasan kuukausi yhteistä aikaa jäljellä ja tänään päätin elää sen kuukauden nätisti eli täysin ohjeiden mukaan. Joten samassa veneessä ollaan mutta luvataanko molemmat ettei keikuteta sitä venettä nyt tai ollaan molemmat siellä syvässä vedessä taas räpiköimässä ja sitähän me ei haluta. ;-)

    Tsemppiä, SÄ PYSTYT kun sä haluat ja SÄHÄN HALUAT!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan se on, että oma paha olo heijastuu itseinhona. Kuitenkin on aika jännä että lapsena ja nuorena en inhonnut itteeni. Tottakai se oli epämiellyttävää kun oli pullukka mutta mulla oli silti ihan kivaa. Tällä hetkellä mun paha olo tekee mut onnettomaks ja siks kai pitåä jotain tehdä. Hyvä olo on verrannollista onnellisuuteen mutta ei se mua ihmisenä muuta.

      Poista
  2. Ihan niinkuin omasta päästä nuo sun kirjoittelut. Ainoo ero, että minä en ole saanut missään vaiheessa kiloja lähtemään reilusti eikä millään olis pokkaa mennä telkkariin laihduttamaan. Ja mä olisin hyvin hyvin tyytyväinen itteeni kun olisin sun mitoissa, mutta ymmärrän kyllä että jos se ei omalle silmälle ole hyvä, niin ahdistaa. Niinkuin itellä ahdistaa nämä nykyiset ennätyslukemat, liki kolmenumeroinen vaakalukema... Ja just kun sain vihdoin pääni käännettyä ja motivaation kuntoon.. karkkilakkokin oli hyvällä mallilla, sairastuin ja tässä kohta 3 viikkoa maattu sohvalla. Vitutukseen piti syödä karkkia ja mitä siitä seurasi: lisää vitutusta. Nyt kolmas lakkopäivä menossa, mutta mutta vieläkään kun ei uskalla liikkumaan, niin ahistaa. Ja kiristää ja puristaa ja MIKÄÄN vaate ei tunnu mukavalta päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on se oma huono olo, joka eniten motivoi. Itse kärsin ainakin todella paljon siitä, että mun on huono olla koko ajan. Heti kun saa ruoat oikealle tolalle ja liikettä niveliin, mielialakin paranee välittömästi paranee. Huvittavintahan on se, että hyvin tämänkin tietää ja silti vaan on pakko syödä itsensä ähkyyn ja pahaan oloon, Ihminen on merkillinen otus. Tsemppiä sulle ja onnea pudotukseen. Motivaatio löytyy kun tiedät mitä haluat.

      Poista
  3. Hei!
    Täällä yksi, joka on löytänyt itselleen kirjan, jota juuri lukee: Irti ahminnasta - Kohti tasapainoista suhdetta ruokaan. En ole kirjaa vielä kokonaan lukenut, mutta saanut jo paljon ajateltavaa. Ja minusta ei tarvitse edes olla ns. ahmija, että lukee kirjan. Kirjoittelinkin blogissani juuri hieman tästä kirjasta, jos kiinnostaa. =)

    Ja Lispetin kommenttiin, että täällä sama: sairastuminen (iso veetätys, ja suklaat kehiin), nyt herkkulakossa, koska oli katkaistava kierre.

    TSEMPPIÄ RIITTA! Aurinko paistaa, vaikka välillä tuntuukin, että näin ei ole! (Nimimerkillä, se risukasa on välillä liiankin tuttu...)

    http://liikunnaniloa1.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä tuo kirja lukea, Kiinnostava aihe, kiitos vinkistä.

      Poista