Riitta

Riitta

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kuulan viemää

Paljon on tapahtunutkin välissä sitten viime kirjoittelun. Olen nyt päässyt jo vähän kahvakuulaohjauksen makuun. Omia ulkotreenejä on vedetty nyt ehkä viisi kertaa ja myös debyyttitunti paikallisella salilla on kunnialla ohi. Kukaan ei lähtenyt ainakaan kesken kotiin, että se lienee hyvä merkki.

Nyt ollaan ns. murrosvaiheessa. Pitkäaikainen "valmennussuhde" on päättynyt, nyt ollaan vähän niinkuin omilla. Ihanan vapauttavaa, olen jo pitkään valmistautunut tähän ja toiminut tasaisen varmasti vastoin ohjeita jo pidemmän aikaa. Se ei välttämättä ole hyvä asia, mutta se on hyvä, että en ole enää kellekään millään tavalla tilivelvollinen. Teen tätä hommaa itselleni ja teen sen juuri niin kuin itse parhaaksi nään. Mulla on paljon tietoa ja taito plakkarissa, paljon hyvää ja paljon opittavaa. Parasta on vapautunut olotila, nyt en kuulu enää mihinkään joukkoon. Nyt on vain yhden naisen oma armeija, jossa on omat säännöt ja omat tavat. Se on ihan varma, että mä pärjään, jos vaan haluan ja niin päätän.




Mitä ohjaamiseen tulee, se on ollut ihan mielettömän hienoa. Melkein rakastan itse noita kahvakuulia, köyttä ja kelkkaa. On mahtavaa tarjota muillekin mahdollisuutta päästä kokeilemaan niiden kanssa treenaamista. Ulkona saatava raitis ilma on todellakin mahtava lisäbonus, jonka treenistä saa. Toivottavasti oma innostukseni heijastuu myös tunneillani käyviin kuulailijoihin. Pieni vakioporukka onkin jo saatu kasaan, uusia mahtuu aina mukaan. Valittettavasi aika on rajallista ja omien "harrastusten" joogan ja juoksukoulun lisäksi ei ihan hirveästi tyhjiä iltoja viikkoon jää. Vielä kun reissaan Turussa pt-opinnoissa niin vähän pistää kiireeksi välillä. Halu on kova tehdä ja joka paikassa pitää olla mukana. Kun juoksukoulu ja kurssit on ohi, niin sitten pitäisi löytyä lisää aikaa myös ohjauksille.

Todellakin, viime viikonloppuna starttasi siis Spartan Gearin toiminnallisen harjoittelun pt-kurssi, ensimmäinen laatuaan. On melko hienoa olla mukana tässä porukassa. Minua kiehtoo hirveästi toiminnallinen treeni. Omat ajatukset ovat matkan varrella muuttuneet, en enää jaksa niin kovasti kiinnostua pelkästä salitreenistä. Rehellisesti sanottunua arvostan eniten kokonaisvaltaisesti urheilullista ihmistä. Sillä on voimaa, kestävyyttä ja urheilu elämäntapana. Sellainen minäkin haluan olla. Jotta voisin olla uskottava ja esimerkillinen, pitää omat osa-alueet olla kunnossa. Siihen pyritään.

Viime viikonloppu piti sisällään kahvakuulailua ja toiminnallista treeniä. Lempilajeja, kuulailtiin sisällä ja ulkona, käännettiin traktorinrengasta, heitettiin kuntopalloa, punnerrettiin ja  minä ainakin vain yritin vetää leukoja. Rankka, mutta opettavainen viikonloppu. Hienoa saada uutta näkökulmaa treenaamiseen ja tekemiseen.  Se on enemmän kuin tervetullutta. Edessä on vielä kuusi viikonloppua, ensi viikonloppu vedetään teoriapohjalla, anatomiaa, gluteus maximus, sillai kai. Ehkä sunnuntaina ollaan viisaampia. Kova kevät on edessä, mutta olen tieni valinnut ja todellakin tuntuu oikealta tieltä.

Nyt vaan painetaan menemään. Satoja ja tuhansia toistoja, jotta asiat jää mieleen ja sujuu vaikka unissaan, jos on tarve.



Juoksukoulu on tosiaan myös alkanut. Analyysin jälkeen juoksusta löytyy aika paljon korjattavaa. Just nyt ei kovin vahvana näy ajatus puolimaratonista heinäkuussa. Ehkä tässä vielä ehtii, toivottavasti en mieti noin enää viikkoa ennen. Pohjakuntoa rakennellaan ja opetellaan juoksemaan oikein. Salipirkolla ei tuo kestävyyskunto oikein ole parhaimmillaan. Tämä on osa sitä kokonaisvaltaisesti urheillullista minua.

Yritän selviytyä kaikestä mitä olen tähän kevääseen itselleni asettanut. Aurinko paistaa ja mielikin on paljon valoisampi, kuin muutama blogiteksti taaksepäin.  Vieläkään ei olla ihan siellä parhaassa terässä, mutta sitä kohti mennään.




maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kuulaa ja köyttä




Uskallankohan varovasti sanoa, että tällä hetkellä ollaan ihan piirun verran lähempänä unelmien toteutumista. Viime lauantaina vedin ensimmäisen ulkotreenin pienelle koeyleisölle. Jännittävä tilanne, vaikka kaikki oli ennestään tuttuja. Palaute oli pääasiassa positiivista, hieman rankempaa olisi saanut kuulemma olla. Varmasti, mutta ajattelin aloittaa vähän kevyemmällä linjalla. Panokset kovenee ja pistetään uutta vaihdetta silmään ensi kerralla. Siis todellakin, ensi lauantaina jumpataan taas. Vitsit, että mää on liekeissä. Hyvä tästä tulee. Vihdoinkin olen saanut rohkeuden lähteä tätä toteuttamaan.

Ehkä aika ei ole ollut aiemmin kypsä ja mulla ei ole ollut riittävästi munaa lähteä tätä yrittämään. Toivottavasti innokkaita riittää ja saadaan kunnon ulkotunnit pyörimään. Pienellä porukalla mennään ainakin alkuun. Haluan pitää tunnin pienelle kompaktille porukalle, koska mun mielestä massatunti ulkoilmassa ei oikein toimi. Välineitä on vielä rajallisesti, mutta toivottavasti pian saan vähän kasvattaa kuulaperhettäni. Toiminnalliseen puoleen on tuloillaan myös lisää varusteita. Mieli tekisi hankkia lekat ja traktorinrenkaat, mutta logistiikka ei taida ihan toimia vielä noiden kanssa. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää ulkoilmaan kahvakuulatunneilleni kevään aikana.



Olen tässä viimeaikoina käynyt keskustelua itseni kanssa, mitä mä haluan? Tällä hetkellä haluan toteuttaa tätä unelmaani ja tuoda sitä liikunnan riemua muidenkin elämään. Viime viikko oli ihan mielettömän liikunnallinen pitkästä aikaa. Pääsin aamulla aikaisin salille treenaamaan kahvakuulatuntia sisätiloihin. Todellakin,  ensi sunnuntaina heitän debyyttitunnin paikallisella jumppasalilla. Mua pyydettiin tuuraamaan, päätin tarttua tilaisuuteen. Jostain se on aloitettava ja tää on hieno juttu. Olen tavallaan otettu siitä, että muhun luotetaan ja pääsen kokeilemaan sitä ekaa tuntia. Kaikkihan on aloittanut jostain. Kurssista on jo kulunut kolme kuukautta, alkaa olla aika kypsä tälle. Hienoa. Toivottavasti kaikki ko. tunnille osallistujat ymmärtävät, että ohjaaja on vähän vihreä.

Kaikessa hienoudessaan liikunta alkaa tuntua taas mahtavalta. Nautin siitä ja sen tuomasta hyvän olon tunteesta. Pitkä laiskottelu tekee vaan lähdöstä kovin haasteellista, itse suorittaminen onkin sitten jo vallan mukavaa. Huomenna alkaa juoksukoulu. Nyt on vähän sellainen puoliflunssainen olo, siksi jätin joogan tänään väliin. Eniten tässä jännittää juoksukoulu ja se, onko musta puolimaratonille heinäkuussa. Siinäpä kysymys. Tykkään haasteista ja juokseminen on todella mulle sitä. Vihaan juoksua, mutta niin vihasin salilla käymistäkin ennen. Haluan jonkinlaisen kestävyyskunnon voiman rinnalle.



Tällä hetkellä olen ajatellut tehdä sitä, mistä tykkään. Mun ei ole pakko mennä salille kyykkäämään tai vetään maasta, jos se ei mua miellytä. Voin yhtä hyvin paiskoa kuulaa kotipihassa, hiki siinäkin tulee. Tavallaan veto- ja kyykkytulosten merkitys ei tällä hetkellä ole kovin suuri. Tärkeintä on, että olen alkanut nauttia taas liikunnasta. Musta on ihan sama mitä teen, kunhan liikun ja se tuntuu kivalta.

Parastahan tässä on se, että alan olla tilivelvollinen vain itselleni. Mulla on kaikki tieto ja taito pärjätä omillani. Toteutus on itsestä kiinni. Olen viimeisen kolmen vuoden aikana oppinut ainakin sen, että pystyn ihan mihin vaan kun vaan haluan. Kun asenne on oikea, saan aikaan ihmeellisiä asioita. Olen myös oppinut, että aina kaikki ei mene kuin oppikirjassa. Elämässä tulee vastoinkäymisiä ja syömisongelmainen on syömisongelmainen kuitenkin aika pitkään. Elämäntapojen muutos vaatii pitkää työtä ja kaatumisia ja taas ylös nousemista. Ei kannata pitää itseään ihan luuserina, vaikka kaikki ei menekään aina ihan putkeen. Ite olen tuohonkin sortunut ja se on ihan helvetin raskasta. Luovuttaminen ei kannata ja kaikki on itsestä kiinni. Oikeestaan asiat on ihan hyvin. Henkinen puoli vaatii pientä hiontaa, mutta ollaan jo paljon valoisammalla puolella kuin alkuvuodesta.

Tehkää sitä mistä tykkäätte, se on paljon mielekkäämpää kuin hampaat irvessä vääntäminen.