Riitta

Riitta

lauantai 6. helmikuuta 2016

Miks mä en vaan voi olla onnellinen?

Alkuvuosi on aina dieettien luvattua aikaa. "Sokeriton, maidoton, hiivaton, viljaton, lihaton, tipaton ja hipaton." " Laihduta 20 kg kahdessa kuukaudessa, toimi näin." " Osta tämä valmennus ja tee unelmistasi totta." " Me autamme sinut kuntoon. Kun teet näin, tulet onnelliseksi." " Vain viisi minuuttia päivässä riittää ja sinusta tulee onnellinen sixpackin omistaja. " " Jätä huono elämä taaksesi, laihduta ja saat uuden elämän."



Okei, myönnetään, että mulla on ollut vähän enemmän aikaa tässä viime aikoina katsella esimerkiksi TV-Shoppia. Sieltä saa kaikkea laihduttavaa kätevästi osamaksulla. Pääsääntöisesti kaikkea tarvii käyttää päivässä vain 5 minuuttia ja ne mahtuvat kätevästi sängyn alle. Tuloksia tulee ja kohta sinulla on tiukka perse, upeat seksikkäät vatsalihakset ja ihana elämä. Lisäksi olen lukenut rutkasti naistenlehtiä, jotka pursuavat elämätapamuutoksia ja laihdutusohjeita näin alkuvuodesta. Pahin kaikista on ehkä sosiaalinen media. Facebookin uutisvirrassa pyörii toinen toistaan mahtavampia dieettejä ja ohjeita. Muutostarinoita ja voittajia. "Oletko aina laihduttanut väärin.." "Katso 10 tapaa, joilla varmasti laihdut." "Tarja jätti karkit ja keksit ja laihtui." Taidan olla tykkääjä monessakin tälläisessä sivussa, joka tunkee elämäntapamuutosta uutisvirtaan joka päivä ja monta kertaa. Mutta monesti mietin, että mahtaakohan puhelimen kamera välittää reaaliaikaista kuvaa siitä, kuinkä läski ja onneton tällä hetkellä olen. Mene ja tiedä. Jossain vaiheessa sähköpostiini tupsahti tarjouksia silikonirinnoista, ei sekään kauheen kaukana totuudesta ollut :)

Se mitä tässä nyt olen miettinyt, niin useimmiten ja suurimmassa osassa tarinoita ja elämänmuutoksia ihmiset tulee onnelliseksi laihduttuaan suuria määriä. Allekirjoitan tämän todella vahvasti. Itsekin olin onnellinen kun sain melkein 30 kg pois, itse asiassa olen joka kerta laihdutuksen jälkeen ollut hetken onnellinen, mutta ei se ikuista onnea ole tuonut. Jos sinulla on heikko itsetunto ja mittaat elämäsi onnellisuuden painon kautta, et ole koskaan tyytyväinen, sen olen tässä oppinut. Vaikka olisit melkein anoreksian rajoilla, et voi olla tyytyväinen koska jossain on vielä ylimääräistä tai ainakin kuvittelet niin. Peilikuva vääristyy omassa päässä.

Tällä hetkellä en ole todellakaan onnellinen. Elämässäni on montakin asiaa tällä hetkellä, jotka siihen vaikuttavat. Monesti mietin, että mittaan onnellisuuttani ylipainon kautta. Olen pilannut saavuttamani tulokset miehekkäästi, alan olla jo yhtä iso kuin neljä vuotta sitten ja kohta vaakakin näyttää enemmän kuin silloin. Olen syönyt pahaan olooni, vitutukseen ja antanut olla. Ei tässä elämässä ole mitään järkeä, peli on menetetty, ei tässä ole enää mitään mua varten. Olen tyytynyt osaani, maannut sohvalla katsellen paskoja realitysarjoja ja vittuuntunut paskaan elämääni. Joo, tiedän on tässä paljon hyvääkin, ennen kuin joku aattelee että ei toi ole kanssa mihinkään tyytyväinen.

Ei kovin kaukana todellisuudesta.


Päässäni liikkuu monta ajatusta. Eikö sitä tälläisenä voisi muka olla onnellinen? En mä voi olla, mun on paha olla. Itelle pitäis jotain tehdä ja mitään en saa aikaiseksi. Mikään ei enää kiinnosta, mihinkään en halua mennä ja ketään en halua nähdä. En mä oikeesti oo tällänen, mutta koen olevani 100 % epäonnistuja. Oon varmasti tuottanut pettymyksen monelle muullekin kuin vain itselleni. Miksi en vaan voi nauttia elämästä näinkin? En, koska mun itsetunto ja onnellisuus on verrannollinen mun ylipainoon. Se on aina ollut. Mun syömishäiriöni on niin syvällä mun takaraivossa ja mun tavoissa, siitä on helvetin vaikeeta oppia pois. Siihen ei ole auttanut mikään ruokavalio-ohjelma, ei mikään valmennus. Olen syytänyt elämäni aikana paljon rahaa kaikkeen turhaan laihdutukseen liittyvään. En ole saanut sillä mitään pysyvää aikaiseksi, se ei ole tuonut mulle onnea eikä elämä ole muuttunut ihanaksi.

Harmillista vaan, kun laihdutusta ja elämäntapamuutosta myydään ihmisille onnellisena loppuna. Varmasti on niitäkän ihmisiä joille se sitä on ja mullekin se oli hetken, mutta valitettavasti mitään pysyvää en itselleni ole osannut sillä rakentaa. Muita on helppo neuvoa, mutta oman pään sisälle on vaikea mennä ja tsempata itteensä. En ole varsinaisesti ikinä elänyt mitenkään kannustavassa ilmapiirissä, ei ole kehuttu ja potkittu eteenpäin. Ei sitä aikuisenakaan osaa siihen opetella, että joku voi oikeesti kehua ja antaa positiivista palautetta. Musta tuntuu,että ihmisyys ja arvo on mitattu ylipainossa. Kun oot tollanen läski ja epäonnistuja kuitenkin aina niin,  miksi kehua. Laihduttanut ihminen on aina jotenkin hieno juttu, onhan se, mutta mitä sä oot ollut ennen sitä kellekkään? Sut nostetaan jollekin jalustalle, että ootpas tehnyt hienon työn ja oot ollut sitkee. Yhtäkkiä sun arvo ihmisenä nousee, kun sä ootkin laihduttanut, sä sittenkin pystyt johonkin. Surullista, mutta totta.

Onnellisuuden pitää tulla jostain muusta kuin siitä mitä sä fyysisesti oot. Ei kovin hienoa, että oot ollut niin helvetin huikee ( mä vihaan tota sanaa=) ja nyt et oo enää omasta mielestäs yhtään mitään.

Tämä on ehkä pysäyttävin kuva, mitä oon ikinä nähnyt liittyen aiheeseen. Toi voisin olle minä pienenä tyttönä, pitkät ruskeat hiuksetkin ja ajatukset oli tuollaisia jo tossa iässä.


Ehkä mä vielä joskus löydän tasapainoisen tavan elää. Kaikki tai ei mitään- ei voi toimia ikuisesti. Syöminen tulee olemaan aina mulle ongelma, se on fakta. Jollain tapaa se onni pitäis löytää jostain muustakin kuin sieltä ruokapöydästä ja normaalipainosta.

Just nyt en ole kovin onnellinen, monestakaan syystä ja sen on aistinut varmasti ne kaikkein läheisimmät ihmiset. Lomautus on syönyt kaikki rahat ja ensimmäistä palkkaa odotellessa voinkin varmaan kävellä 10 km matkan töihin ja syödä kaurapuuroa 6 kertaa päivässä. Kyllä se paino näillä eväillä lähtee väkisinkin laskemaan. Sitten voinkin olla taas hetken onnellinen.