Riitta

Riitta

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Elämä voittaa nähtävästi

Tässä on taas vierähtänyt reilusti yli kuukausi viimeisestä vuodatuksesta. Tänään tuli vaan sellainen olo, että nyt pitää kirjottaa. Pikku hiljaa viimeisten viikkojen aikana on menty kohti parempaa, valoisampaa tulevaisuutta.


Talvi oli paska ja oikeastaan vasta tänään tajusin kuinka pohjalla sitä tuli käytyä. Ajatukset oli ehkä mustaakin synkempiä, mutta oman tilanteensa tajuaa vasta nyt, kun se pahin notkahdus  alkaa olla ainakin ohi. Talvella ei vittujakaan kiinnostanut niin mikään, ei työ, ei kaverit, ei sosiaaliset tilanteet, ei liikunta. Vain ruoka ja sohva olivat kiinnostuslistan kärkisijoilla. Onneks kuitenkin jaksoin odottaa jotain parempaa tulevaksi, tuntuu siltä että se odotus pikkuhiljaa palkitaan.

Kävin tänään ravitsemusterapeutin seurantakäynnillä. Meinasin unohtaa koko käynnin, se kertoo jotakin siitä että hätä ei ole enää niin kova. Hän kysyi miten menee, vastasin, että ihan hyvin viime kertaan verrattuna. Siinä penkillä istuessani tajusin, että enpä ole ahminut moneen viikkoon ja jokapäiväinen suklaalevyni on saanut jäädä Salen hyllylle. Homma siis etenee ja hyvään suuntaan. Olo on hyvä ja elämään on pikkuhiljaa tullut muutakin kuin jääkaapin sisältö ja keittiön pöytä. En ole stressannut syömisestä, se on harvinaislaatuinen olotila. Olen syönyt normaalia ruokaa, mutta myös niitä vihollisruokia, joita en saisi syödä. Saanhan, olen aikuinen ihminen ja voin ite päättää mitä suuhuni laitan. Ravitsemusterapeutti neuvoi päästämään irti ehdottomuudesta, jollain tapaa se on ainakin toiminut. En ole piiskannut itseäni ns. retkahduksista, se on vain elämää. Vielä en saanut lupaa varsinaisesti ryhtyä millekään dieetille, vielä pitää opetella järkevää syömistä jonkin aikaa. Jos vaikka kerrankin ei mennä naula päässä nopeinta reittiä metsään. Syömishäiriötäni hoidetaan nyt, se olis pitänyt hoitaa jo ainakin 25 vuotta sitten, mutta parempi kain nytkin kuin ei koskaan. Seurantakäynnit jatkuu ja usko on vahva, että elämä voittaa vielä sen suhteen.

Kuulatunnit on lähteneet mahtavasti rullaamaan. Vanhat tutut viime kesän vakkarijumpparit ovat löytäneet takas tunneille ja uusia kasvoja tulee mukaan aika ajoin. Voin kertoa, että aloittaminen ei ollut helppo nakki. Pelkäsin oikeesti aivan helvetisti, miten ihmiset reagoi omaan antisporttiseen olotilaani ja siihen, että hengästyn itekin heti startissa. Ei ollut ehkä ihan se parhaan ohjaajan fiilis siinä vyöryessä kohti kenttää.  Parin ensimmäisen kerran jälkeen tunsin varovaisesti samaa intoa kuin viime keväänä aloittaessani tuntien pitämisen. Nyt ollaan jo ihan liekeissä. Olen todella kiitollinen kaikille, jotka tulevat tunnilleni ja ilmeisesti sen teen oikein, koska samat ihmiset palaa kerta toisensa jälkeen. Tunneilla ei ole ryppyotsaista meinikiä ja huumori on välillä aika roisia. Tosissaan, muttei vakavasti. Paras tunne tulee siitä, kun kuula lentää taivaalla ja hiekka pöllyää. Vedät kelkkaa sykkeet tapissa ja reidet hapoilla, se on ehkä parasta just nyt. Taidan tykätä siitä aika paljon.


Liikunta on muutenkin löytänyt takaisin elämääni hitaasti, mutta varmasti. Silloin tällöin olen eksynyt lenkille ja varovaisen harvakseltaan käynyt myös salilla. Liikunnan sivutuotteena tulee hyvä olo ja vaikka paino ei juuri ole lähtenyt alaspäin, niin vointi on loistava ja olo kevyempi. Ajatukset on selkeesti virkistyneet. Nyt jaksaa taas jutella ihmisten kanssa ja jopa nauraa. Elämä on ihmeellistä. Toivon, että noin alas ei tarvisi enää mennä. Syksyllä oli liian monta liikkuvaa osaa, jotka sekotti koko pakan kertaheitolla, toivon että niistä aika moni alkaa olla jo järjestyksessä. Elämä näyttää niin sanotusti sitä valoisaa puoltaan.

Joskus vaan on käytävä todella alhaalla, että näkee taas asiat selkeemmin ja sieltä positiiviselta kantilta. Kesäloma alkaa kohta ja kuulatunnit jatkuu läpikesän. Kuulostaaa mukavalta.

Lopuksi kiitos vielä kaikille mahtaville ystävilleni, jotka jaksoivat kuunnella mun valitusta vaikka jokaisella meillä on omassakin elämässään aina tarpeeksi kannettavaa. En ollut oma itseni talvella, en todellakaan. Ymmärrystä tuli sillekin, että en vaan halunnut lähteä minnekään ja nähdä ketään. Nyt on tilanne toinen, oikein odotan että koska taas mennään ja mitä kivaa on taas tiedossa. Niin se elämä heittää laidasta laitaan. Ihanaa kesää <3 Tehkää sitä, mikä tekee teidät onnelliseksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti